"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Pakkanen yllätti


Syyslomallani olen ehtinyt myös sienestämään :) Suppilovahverot ovat ihan parhaita sieniä, eivätkä ne pelästy näistä viilenevistä keleistä.


Säilön sienet kuivaamalla, jolloin ne säilyvät tosi kauan, eivätkä vie tilaa pursuilevasta pakastimestamme. Pienet erät on helppo kuivattaa sanomalehtien ja talouspaperin päällä ihan huoneenlämmössä. Sienien on kuitenkin oltava varmasti kuivia ennen kuin niitä purkittelee.


Kuivattuja sieniä on helppo murentaa kastikkeiden tai keittojen joukkoon.


Uskomatonta, että yhden ämpärillisen suppilovahverot mahtuvat neljään purkkiin kuivattuina !

*******

Mutta ei tämä kaikki ihan mennyt kuitenkaan ihan näin yksinkertaisesti...


Jätin sienet kuistille odottamaan hetkeksi (...kahdeksi päiväksi...), ja sitten tulikin ensilumi ja pakkaset ja sienet jäätyivät ämpäriin ! ! !


No, sulatin sienet, huuhdoin, laitoin kuivumaan ja lopuksi purkitin.
Eivät tosiaan pelästyneet viileitä kelejä !
Niin, että näin kulissien takana aina sattuu kaikenlaista :)


Seuraava pitkään suunnittelemani projektini on käynnistynyt ja  liittyy yllättäen ... maalaamiseen! Se on kuitenkin vielä ihan vaiheissa, joten vielä ei siitä enempää. Jännittää aika tavalla, miten tämä kokeiluni onnistuu.

Kiitoshaleja kommenteistanne:)
 Lumisia tunnelmia kaikille teille ihanille, 
jotka piipahtelette täällä♥

torstai 25. lokakuuta 2012

Tuikkuja, teippiä ja tulitikkuja


Ikea-reissu tuli onnistuneesti tehtyä, ja sain ostettua Ektorp-sohviimme valkoiset vaihtopäälliset. Nyt on mahdollisuus vaaikkapa jouluksi vaihtaa uudet päälliset ja pistää vanhat pesuun :)

Ostelin myös kasapäin kynttilöitä - myös tavallisia tuikkuja. Näin idean tuikkujen tuunaamisesta koristeteipillä jossain blogissa, jota en enää valitettavasti paikallista


Pitihän sitä heti kokeilla, sillä minulla on kaksi lahjaksi saatua teippirullaa, enkä ole niitä vielä mihinkään käyttänyt. 


Tein ensin yhden kokeilun paloturvallisuuden suhteen - hyvin näytti toimivan ainakin näillä tuikuilla.
Innostuin teippailemaan näitä vähän enemmänkin.


 Näitä suloisia tikkuaskeja ostin jo kesällä lahjavarastooni ja nyt suunnittelen tekeväni pikkulahjoja teipatuista tuikuista ja askeista.



 Niin ja vielä...
 

JEEEE!! Voitin  Bikken pilttuu-blogin arvonnassa ihan mahtavan tuunauspaketin, 
joka sisälsi maalia, pensselin ja sekoitustikut! Nyt vaan suunnittelemaan uusia maalausprojekteja :)
Kiitos, ihana Bikke♥
..ja kiitos ihaniasta, hauskoista, koskettavista, inspiroivista 
ja vaikka mistä hetkistä blogissasi <3
 
Samassa blogissa on muuten uusi arvonta meneillään, joten klik, klik, sinne kannattaa mennä käväisemään...


♥-kiitos kaikista kommenteistanne ja tervetuloa uudet lukijat joukkoomme :) 

Nautitaan kynttilöiden valosta ja toistemme seurasta näinä pimeinä lokakuun iltoina♥

lauantai 20. lokakuuta 2012

Syyslomapuuhaa

Syyslomani alkoi pihapuuhailulla ja laitoin mm. kasvihuonetta talvikuntoon.

 Kaikki tomaatit eivät ole ehtineet kypsyä. Keräsin vihreät tomaatit ja asettelin ne keittiön ikkunalaudalle ajatuksenani kypsyttää niitä auringonvalossa...mikäli sellaista on saatavilla ! Toivottavasti ne saavat näin punaista väriä pintaansa.

.

Persiljat ovat levinneet itsekseen hiekkalaatikkoon perustamaamme pieneen mansikkamaahan. Mansikkamaa ja persiljat eivät varmaan ole ihan tavallinen yhdistelmä, mutta hyvin ne ovat toistensa seurassa näyttäneet viihtyvän. 

 Annan muutenkin luonnon muokkailla aika paljon pihaamme ja seurailen, miten kasvit leviävät, vaihtavat paikkaa ja joskus uusia lajejakin ilmestyy jostain. Seurailen, miten ne alkavat viihtyä ja sopivat ympäristöö. Aika moni kasvi onkin saanut jäädä itse valitsemalleen paikalle, kuten nämä persiljat, jotka nyt keräsin ja laitoin kuivumaan. Kuivattuna niitä on helppo lisäillä ruokiin.

 Emaloitu jalallinen siivilä on tosi näppärä. Etsiskelin aikani tälläistä vanhana tuloksetta, mutta on tämä uusikin ihana. Hyvä hankinta, joka on käytössä melkein päivittäin salaattiainesten, juuresten ja hedelmien pesussa. 
Kaupungissa kuivalla soraharjulla koivujen katveessa on ollut hankala saada hyötykasveja menestymään. Kukkalaatikkoviljelykset ovat onnistuneet vähän paremmalla menestyksellä. Laitoin alkukesällä kokeilumielessä itäneitä perunoita kukkalaatikkoon. Nyt elämäni ensimmäinen perunasato on korjattu ja onnelllisena söimme nämä itse kasvatetut perunat :) 


 Muuten tänään olen ollut jäähallilla poikani jääkiekkomatsia jännittäen. Siellä onkin tullut vietettyä aikaa useampana viikonloppuna, sillä pelejä on yleensä joka lauantai ja sunnuntai. Vieraspeleihin aikani ei ole riittänyt, mutta kotipelejä on mukava seurata :) Mieheni on joukkueen huoltaja, joten aika paljon pojat ovat hallilla harkoissa, peleissä ja pelimatkoilla. 

Huomenna suuntaan tyttäreni ja hänen poikakaverinsa kanssa sinne Ikeaan . . .  ja tällä kertaa otan sen pankkikortinkin mukaani !!!

Haleja ja mukavaa syysviikonloppua kaikille♥

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Sitä ja tätä



Olen saanut ihanasta Ninian maailmassa ´-blogista  
"Very inspiring Blogger"- tunnustuksen! 
Kiitos ja isot halit Hanna-Riikalle - mukava saada tällaisia huomionosoituksia♥


1. Linkitä tunnustuksen antaja.
2. Liitä tunnustus blogiisi.
3. Kerro 7 asiaa itsestäsi.
4. Jaa tunnustus eteenpäin 5 bloggaajalle.
5. Ilmoita heille.



Tässä muutama asia itsestäni ja myös viime aikoina tapahtunutta... 

 1. Olen asunut lapsuudenkodista muutettuani vain tässä nykyisessä talossamme. Tämä on siis ensiasuntomme <3 Paras hankinta ikinä !
Ostimme talon huonokuntoisena siitä lähtien olemme remontoineet kotiamme...osittain jo toiseen kertaan. 

 2. Minusta hauskin kotityö on keittiön puuhellan sytyttely, toisiksi hauskin olohuoneen takan sytyttely, kolmanneksi hauskin pihagrillin sytyttely tai oikeastaan ihan ykkösenä kynttilöiden sytyttely, mikäli se kotityöksi lasketaan... minussa taitaa asua sisäinen kotipyromaani. 

 3. Olen ihan paineissa, sillä olen luvannut opettaa tyttäreni ajamaan autoa. Sitä ennen tämän kotiopettajattaren pitäisi läpäistä liikennekoe ja siis päntätä liikenneasioita pää täyteen !!! Mahtaakohan paineet lisääntyä, kun kerron siitä näin julkisesti...entä, jos en pääsekään testistä läpi...( ! )

4. -7. Olin muutama viikko sitten  työkavereitteni kanssa Ikeassa shoppailemassa ...huomatakseni kassajonossa, että kukkarossa oli vain 20 euroa eikä pankkikortista tietoakaan. Nolona palauttelin suurimman osan tavaroista hyllyihin...
Ikean jälkeen menimme ihanaan sisustusputiikkiin Loviisan aittaan...siellä rahani riittivät  kupilliseen teetä ja leivokseen - voitte arvata tunnelmat :(
Tämä oli niin iso juttu, että se kattaa kohdat 4-7, sillä nuo kaupat ovat meiltä noin sadan kilsan päässä, eikä niissä siksi tule kovin usein poikettua.


Haluan antaa tunnustuksen eteenpäin näille ihanille blogille:
   
Little Dreams and Cloudlets (alunperin Vaniljainen-blogin nimellä)
Siellä missä sydän..  
Valkoinen puutalokoti

Nämä ovat ihan ensimmäisiä blogeja, joita olen alkanut seurata perustaessani SisustEllen-blogini viime tammikuussa. 

Ovat ihan ihkuja ja erittäin inspiroivia  ♥ ♥ ♥



Ruusukuvat on otettu tänään. 
Tämä ruusu unohtui viime syksynä ämpäriin, vietti siinä talven ja kuin ihmeen kaupalla alkoi kukkia tänä kesänä. Multaa eikä hoitoa ole ollut tarjolla, mutta nyt se urhoollinen ruusu on tehnyt syksyn viimeisen kukinnon.

Sain tänään töissä ihanaa palautetta - oli kyllä niin mahtava keskiviikkoinen tunnelma - kiitoshalit teille kaikille mukana olleille <3

Tosi paljon hyvää mieltä saan myös täältä blogistaniasta.  
Onneksi te kaikki olette olemassa♥ 
  

torstai 11. lokakuuta 2012

Mööbelseerausta

Olohuoneen toinen muutos on saatu aikaiseksi :)
Tämä tuli kyllä aika tavalla pienemmällä vaivalla eli pelkällä mööbelseerauksella.

Keittiössä on ollut aika ahtaassa paikassa pieni valkoinen sivupöytä - se sai  nyt uuden paremman paikan olohuoneesta rottinkituolien takaa.

Tämä nurkkaus olikin ennen vähän liian autio.

Pöytä on on myös tullut talomme mukana meille, ja olen vuosia sitten maalannut sen valkoiseksi. Pinta on vähän kulunut, mutta se sopii oikein hyvin tämän hetkiseen sisustusmakuuni:)

Olen asetellut pöydälle vähän sitä ja tätä. 
Pöydälle päässeen ruskean valokuvakehyksen maalasin valkoiseksi ja hioin pintaa reilusti kuluneen näköiseksi. Lisäksi siinä on tällä hetkellä aikaisemmin tekemäni kynttiläasetelma, Riviera Maison kori täynnä kuivakukkia, viime jouluna lahjaksi saamani peltitalo...

nippu vanhoja postikortteja....

...ja tämä tosi kulunut vanha peili.

Tämä peili on lojunut varastossamme ja ollut hankala säilyttää. Kuinka monta kertaa varastoa järjestellessämme olen harkinnut sen pois heittämistä ! Nyt jostain syystä tuli mieleeni etsiä se käsiini ja kokeilla olohuoneen nurkkaukseen...ja siihen se nyt sai jäädä <3
Työviikkoni on ollut todella hektinen, joten on ollut mukavaa viettää hetki täällä blogisssani. Ilta alkaa hämärtyä, joten taidan sytytellä kynttilöitä ja viettää loppuillan kynttilöiden valosta ja perheeni seurasta nauttien. 


Onni on... koti-ilta ♥

Tuhannet kiitokset edellisen postauksen kommenteistanne ja lukuisista käynneistänne:)   Tunnelmallisia lokakuun iltoja teille kaikille ihanille blogiystävilleni<3

lauantai 6. lokakuuta 2012

Only time


 Laitan ensimmäistä kertaa musiikkilinkin postaukseeni.
Enyan "Only time" on yksi lempparikappaleistani
ja koskettaa jotenkin tosi syvältä.

Musiikin seurana on kuvia ruususta, jonka tyttäreni sai poikaystävältään ollessaan sairaana. 
Huoh, miten romanttista ♥


Ajatus siitä, että on joku, joka haluaa viettää aikaa tyttäreni seurassa, ja jolla on tunteita tytärtäni kohtaan,  tuntuu ihanalta. Tuo tunne menee kyllä niin syvälle sydämeen, ja saa hymyä myös äidin elämään.
Olen itse ollut tyttäreni ikäinen, kun aloimme mieheni kanssa seurustella ♥, joten todellakin:
"Who knows, only time ... "
 
Who can say where the road goes
Where the day flows, only time
And who can say if your love grows
As your heart chose, only time
Who can say why your heart sighs
As your love flies, only time
And who can say why your heart cries
When your love lies, only time

Who can say when the roads meet
That love might be in your heart
And who can say when the day sleeps
If the night keeps all your heart
Night keeps all your heart

Who can say if your love grows
As your heart chose
Only time
And who can say where the road goes
Where the day flows, only time

Who knows? Only time
Who knows? Only time


Olin eilen illanvietossa, jossa oli ohjelmana oli minulle ihan uudenlaisen kokemus: ratkoimme isolla porukalla Murhamestarieiden järjestämää murhamysteeriä herkullisen ruuan lomassa. Olikin yllättävän hauska tapa viettää iltaa! Suuret kiitokset  järjestäjille :)

Muuten viikonlopun ohjelmassa on mm. poikani jäkismatsissa jännäämistä - toivottavasti ehdin myös seikkailemaan muiden ihanissa blogeissa.


Kiitos ihan mahtavista kommenteistanne ja hyvistä vinkeistänne edelliseen postaukseen.
Haleja ja hymyjä viikkoonne ♥